#thoughts

Kaikki me tiedetään, että tunteista puhuminen on ihan uskomattoman vaikeaa. Niinkuin jo sanoin, on kyllä helppoa valittaa, jos jokin pinnallinen asia vituttaa tai turhauttaa, mutta heti kun pitäisi puhua oikeista, syvistä, kipeistä tunteista, niin koko homma ottaa takapakkia. Miksi? Miksi on niin käsittämättömän hankalaa avata itseään muille ja päästää muut lähelle? Kuka meidät on opettanut tälläiseen käytäntöön?

Ihan aluksi haluan korjata sen harhaisen käsityksen, että olisin itse jotenkin harvinaisen avoin ihminen. Kyllä, puhun paljon, puhun itseasiassa jatkuvasti. Minulla on mielipiteitä kaikesta vastaan sattuvasta ja haluan erittäin äänekkäästi ne aina muille jakaa. Tykkään puhua itsestäni ja omasta menneisyydestäni ja persoonastani. Kuitenkaan, en oikeasti ole ikinä oppinut sanomaan ääneen oikeita tunteitani asioista. Olen aina ollut se, joka mukautuu ja sopeutuu muiden tahtoon näennäisen merkityksettömien asioiden suhteen. Haluanko vettä, haluanko mieluummin kuunnella jotain muuta musiikkia, mihin haluan syömään? Ei sillä niin väliä, pärjään, tyydyn, sopeudun. Nämä asiat ovat pieniä, mutta kun aletaan katsomaan laajempaa kuvaa, niin sama käytös pätee myös oikeasti tärkeisiin ja vakaviin asioihin. Tykkäänkö olla tässä parisuhteessa, tykkäänkö olla tässä koulussa, haluanko tyytyä tähän?

En.

En enää, en enää koskaan.

Ei käy, en tykkää, en pidä, en halua.

Miten paljon voikaan vaatia sanoa niin pieni sana kuin "ei"? Miten vaikeaa voikaan olla kertoa toiselle, että välittää? Miksei suusta tule mitään, vaikka kuinka tietää mitä haluaisi ja pitäisi sanoa? Tuntuu, kuin äänihuulet olisivat jäätyneet, kuin ne olisi laitettu lukkoon. "En halua tätä, en pidä tästä." "Välitän sinusta." "Ei käy, ei sovi minulle." "Olet tärkeä." Pelkkää hiljaisuutta, pelkkää epätoivoa silmissä. Mitään ei kuulu. Ymmärystä ei synny.

Tässä pitää kuitenkin tajuta se, ettei missään nimessä ole huono ihminen, vaikkei pysty puhumaan tunteistaan tai kertomaan mitä haluaa. Se on hyvin inhimillistä, ja kukaan ei pysty siihen täydellisesti. Täydellisyys ei olekaan tavoiteltavaa, vaan kasvu ja kehitys. Tunteista puhumisessa on kyse kuitenkin viimekädessä vain harjoittelusta ja omasta yrittämisestä. Kukaan muu ei pysty niitä asioita sanomaan puolestasi, ainoastaan sinä tiedät miltä tietyt asiat tuntuvat. Plussaa on, että ihmiset itseasiassa haluavat erittäin kovasti tietää, miltä sinusta tuntuu. Kokeile vaikka joskus. Sano ystävällesi, että välität hänestä. Sano äidillesi, mitä sinä itse haluat tulevaisuudeltasi. Sano itsellesi, että olet hyvä juuri tuollaisena ja että kelpaat. Koska niin sinä oikeastikkin kelpaat, sinä riität.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

❤: Tanita